fbpx

Tuotantotyöntekijöitä

(haku päättynyt)

Kiinnostaisiko sinua monipuoliset tuotannon työtehtävät Lahdessa elektroniikkateollisuuden parissa? Tässä voisi olla sinulle osuva paikka!

Etsimme asiakasyrityksellemme tuotantotyöntekijöitä kokoaikatyöhön. Työajat ma-pe klo 7-15 välillä. Mahdollisuus hyödyntää liukumaa. Tehtävä on kokoaikainen.

Työtehtäviin kuuluu esimerkiksi käsikokoonpanoa, tuotteiden ohjelmointia, avustavia tehtäviä ja pakkausta.

Kenelle työ sopii?

Työtehtävät sujuvat varmasti, mikäli sinulla on motivoitunut ja innokas asenne uuden oppimiseen.  Asiakasyrityksemme on tunnettu laadukkaista tuotteistaan, joten etsimämme tekijä kykenee tehokkaaseen työskentelyyn kuitenkaan työn laadusta tinkimättä.

Tehtävään soveltuva koulutus katsotaan eduksi (esimerkiksi sähköalan perustutkinto). Toivoisimme että perus työkalut pysyvät käsissä ja sinusta saisi mukavan työkaverin. 

Mitä saat, kun työllistyt Heimon kautta?

  • Aloitetaan tärkeimmästä: Tässä työssä palkkasi on teknologiateollisuuden TES:n perustuva, noin 11,37-11,94€/h aikaisemmasta kokemuksestasi riippuen. Osaamisesi karttuessa sinulla on mahdollisuus kasvattaa myös tilipussisi kokoa.
  • Kunnon perehdytyksen
  • Tuemme kaikissa työelämän tilanteissa. Mikäli määräaikainen työsuhteesi ei jatkuisi, lupaamme auttaa sinua uuden työn löytämisessä.
  • Me Heimolla välitämme työntekijöistämme. Lupaamme, että saat meidät nopeasti kiinni, kun sinulla on mitä tahansa mielen päällä mistä haluaisit keskustella kanssamme. 
  • Kokoaikatyön 37,5h / viikko
  • Hyvällä huumorilla ja tekemisen meiningillä varustetun työyhteisön

Kiinnostuitko? Hienoa, hae paikkaa mahdollisimman pian!

  • Käymme hakemuksia läpi ahkerasti ja olemme tunnettuja nopeasta reagoinnista. Älä siis pelästy, kun olemme sinuun yhteydessä nopeasti!
  • Ensimmäinen haastattelu käydään puhelimessa, jonka jälkeen saatat saada kutsun vielä jatkohaastatteluun.
  • Täytäthän hakemuksen työpaikkailmoituksessa olevan linkin kautta.  

Jos sinulle jäi kysyttävää tai haluat jutella Heimosta tai työstä lisää, Henkilöstöpalvelu Heimolta Melissa Virtanen vastaa kysymyksiisi mielellään. Soittele hänelle ma-pe klo 8-16 välillä tai laita viestiä. Melissan tavoittaa puh. 044 777 5115 tai sähköpostitse osoitteesta melissa.virtanen@hpheimo.fi .

HEIMOTARINA 

Henkilöstöpalvelu Heimo syntyi tarpeesta tehdä tuttuja asioita uudella tavalla. Päätimme perustaa entuudestaan hyvin tuntemallemme alalle yhteisön, joka huolehtii niin työntekijöiden kuin työnantajienkin tarpeista ja tavoittelee kaikkien yhteistä etua.

Henkilöstöpalvelu Heimossa kaikessa on kyse ihmisistä.