fbpx

Elintarviketyöntekijä, Lihatukku Harri Tamminen Oy (Haku päättynyt)

Tamminen on vuonna 1994 perustettu perheyritys, jonka missiona on tehdä laatulihaa käsityön leimalla. Tammisen päätoimipaikka sijaitsee Vantaalla ja tuotteita löytyy ruokakaupoista ja HoReCa-alalta ympäri Suomen.

Liiketoiminnan ytimessä ovat laadukkaat kotimaiset raaka-aineet, jotka ovat vastuullisesti tuotettuja. Vastuullisuus tarkoittaa Tammisella jokapäiväisiä tekoja ja valintoja alkutuotannosta lopputuotteeseen saakka. Vastuullisuus on myös olennainen osa toimintaa työnantajana – Tamminen on rehti ja reilu työpaikka. Tamminen työllistää yhteensä noin 200 elintarvikealan työntekijää.


 logo Tamminen.jpg.png

Haemme asiakkaallemme Lihatukku Harri Tamminen Oy:lle Espooseen

Elintarviketyöntekijää 

Vakituiseen työsuhteeseen

Menestyt työssä reippaalla ja ripeällä työotteella - huolellisuutta ja tarkkuutta unohtamatta. Aikaisempi työkokemus vastaavista työtehtävistä ei ole ehdoton vaatimus - oikea asenne ja motivaatio työn tekemiseen ratkaisevat. Alalle soveltuva koulutus ja työkokemus katsotaan eduksi. 18 vuoden ikä, hyvä fyysinen kunto ja suomen kielen taito ovat edellytyksiä työntehtävien menestykselliselle hoitamiselle. 

Monipuolisiin työtehtäviin sisältyy mm.:

- lihatuotteiden pakkaamis- ja lähetystyöt


 

Työvuorot tehdään päivävuorossa. Työt tehdään viileä tilassa (n. +2-5 astetta). Oma auto ja ajokortti katsotaan eduksi hakijalle. Palkkaus Liha-alan TES.

Työhön järjestetään perehdytys.

Työn aloitus 6.6.2022.

KIINNOSTUITKO? Täytä hakemus pikaisesti kyseisen työpaikkailmoituksen kautta. Liitäthän mukaan myös ansioluettelosi ja vapaamuotoisen hakemuksesi. Ole nopea - paikkat täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Iisu Viinikainen, Henkilöstöpalvelu Heimo Oy, puh 050 571 8760iisu.viinikainen@hpheimo.fi