Pakkaamotyöntekijöitä Collico Oy:lle (Haku päättynyt)
Collico Oy on vuonna 2019 perustettu logistiikkapalveluyhtiö, joka keskittyy tuottamaan logistiikkapalveluja erityisesti kotimaisille ja kansainvälisille elintarvikkeiden verkkokauppaa harjoittaville yrityksille. Yhtiö tarjoaa lisäksi elintarvikkeiden varastointipalveluita, rahti- ja jakelupalveluta sekä kokonaisvaltaisen palvelukokonaisuuden alkoholijuomien valmistajille ja maahantuojille, sisältäen kotimaan ja kansainväliset rahtipalvelut, verovapaan varaston. Palvelut kattavat asiakkaiden tarpeet varastoinnista, keräilystä, kuljetuksista ja jakelusta alkaen monipuolisiin lisäarvopalveluihin.
Etsimme nyt Collico Oy:lle Keravan logistiikkakeskukseen
PAKKAUSTYÖNTEKIJÖITÄ
Työtehtävässä pääset toimimaan joulupukin apulaisena, pakkaat eri yritysten lahjalähetyksiä eteenpäin toimitettavaksi.
Menestyt työssä näppärillä sormilla ja ripeällä työotteella - huolellisuutta ja visuaalista silmää unohtamatta. Aikaisempi työkokemus vastaavista tehtävistä eduksi, ei pakollinen. Oikea asenne ja motivaatio työntekoa kohtaan ratkaisevat.
Kyseessä on kokoaikainen työ vuoden 2021 loppuun asti, työvuorot sijoittuvat arkisin ja lauantaisin klo 6–22 välille. Hyvillä tyypeillä mahdollisuus työllistyä pidemmäksi aikaa.
KIINNOSTUITKO? Ole nopea ja täytä hakemus kyseisen ilmoituksen kautta mahdollisimman pian, koska työt alkavat heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Mari Heino, 044 777 5108, mari.heino@hpheimo.fi
Henkilöstöpalvelu Heimo luo uudenlaista työnteon ja työn tarjoamisen kulttuuria. Ketterässä ja kokeneessa Heimossa työtä tehdään henkilökohtaisella otteella, rehdisti. Heimotyö-, Heimorekry- ja Heimopäällikkö-palvelut pitävät huolen siitä, että työt löytävät tekijänsä, tekijöillä riittää töitä ja työt tulevat tehdyksi