fbpx

Taloushallintoon henkilö vakituiseen työsuhteeseen (Haku päättynyt)

Varte-konserni on yksi Suomen merkittävimmistä perheomistuksessa olevista talonrakennusalan yrityksistä.

Varte-konserni on kokenut talonrakentaja ja asuntotuottaja. Emoyhtiö Varte Oy:n päätoimialueena on pääkaupunkiseutu. Tytäryhtiö Varte Lahti Oy:n toimialue käsittää Lahden talousalueen ja Keski-Uudenmaan kunnat. Varte Lappeenranta Oy:n toimialueena on Kaakkois-Suomi.

Vahvuutena on monipuolinen osaaminen. Varte-konserni on rakentanut monenlaisia hankkeita: asuinkerrostaloja, toimitiloja, korjausrakentamis- ja teollisuuskohteita sekä erityisosaamista vaativia julkisia rakennuksia, kuten kouluja ja päiväkoteja. 

Etsimme vahvassa kasvusuunnassa olevalle asiakkaallemme Lahteen tai Malmille

TALOUSHALLINTOON HENKILÖÄ

kasvamaan taloushallinnon monipuolisiin tehtäviin. 

Aluksi työhön kuuluu avustavat taloushallinnon tehtävät, mm. osto- ja myyntireskontraan liittyvät työtehtävät. Etsimme sosiaalista, yhteistyökykyistä ja oppivaista henkilöä Varten taloushallinnon kasvavaan tiimiin. Oppimisen kannalta on tärkeää pystyä ottamaan oppia vastaan kollegoilta ja tekemään työtä sekä itsenäisesti että tiimissä. Etsimällämme henkilöllä on positiivinen ja joustava asenne sekä halu/kyky oppia uutta. Kaupallinen koulutus on hyvä perusta oppia tehtäväkokonaisuus. Työssä menestyminen edellyttää hyviä tietoteknisiä taitoja sekä uusien järjestelmien nopeaa omaksumista.

Työ on kokoaikatyötä ja henkilö palkataan suoraan Varte Oy:lle vakituiseen työsuhteeseen. Työ on toimistotyötä joko Lahden tai Malmin toimipisteessä.

Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana ja työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä. Jos kiinnostuit, laitathan hakemuksen saman tien osoitteeseen www.hpheimo.fi, kyseisen työpaikkailmoituksen kautta. Lisätietoja tehtävästä antaa pe 27.8.2021 ja 3.9.2021 klo 10-11 Vartelta Minnariitta Östman puh. 0400 454 671, minnariitta.ostman@varte.fi. Heimolta tehtävästä saa lisätietoja Marja Koikkalainen, 044 777 5102, marja.koikkalainen@hpheimo.fi. Ensimmäinen haastattelukierros suoritetaan videohaastattelulla.

Henkilöstöpalvelu Heimo luo uudenlaista työnteon ja työn tarjoamisen kulttuuria. Ketterässä ja kokeneessa Heimossa työtä tehdään henkilökohtaisella otteella, rehdisti. Heimotyö-, Heimorekry- ja Heimopäällikkö-palvelut pitävät huolen siitä, että työt löytävät tekijänsä, tekijöillä riittää töitä ja työt tulevat tehdyksi.