fbpx

Myyntiassistentti (Haku päättynyt)

Oy Parlok Ab on muovituotteisiin erikoistunut valmistaja, jonka toiminta Paraisilla alkoi jo vuonna 1959. Henkilöstöä on noin 60 ja liikevaihto vuonna 2019 oli noin 9 milj.€. Oy Parlok Ab on kotimaisessa omistuksessa. Päätuoteryhmässämme raskaan kuljetuskaluston lokasuojissa ja roiskeenestojärjestelmissä olemme yksi Euroopan johtavista valmistajista. Päämarkkina-alueemme on Eurooppa, mutta yhtiöllämme on merkittävää vientiä myös sen ulkopuolelle. 

Oy Parlok Ab:n tytäryhtiön Parlok Trading tehtävänä on Parlokin tuotteiden myynti sekä jakelu Suomessa ja Baltiassa. Parlokin omien tuotteiden lisäksi on myynnissä laaja tuotevalikoima päällirakennekomponentteja kuljetusvälineteollisuudelle sekä jälkimarkkinamyyntiin.

Haemme Parlokin kasvavaan joukkoon, vakituiseen työhön

MYYNTIASSISTENTTIA

hoitamaan Suomen ja Baltian myynnin tukitehtäviä Lahden toimistoon.

Etsimme myynnillistä, kielitaitoista, itsenäiseen työhön pystyvää ja motivoitunutta henkilöä osaksi kasvavaa tiimiä. Myynnin tukitoimiin kuuluvat mm. tarjousten, tilausten ja laskujen käsittely sekä tapahtumien järjestäminen ja osallistuminen niihin. Hoidat myös näppärästi yleisiä toimistotöitä sekä osallistut myyntihenkilöstön monipuolisiin avustaviin tehtäviin hyvässä tiimihengessä. 

Toivomme sinulta hyviä vuorovaikutustaitoja, joustavuutta ja positiivisuutta sekä kykyä hallita kokonaisuuksia. Aiempi kokemus vastaavista työtehtävistä katsotaan eduksi. Nautit työn hektisyydestä, mutta osaat tarttua myös rutiineihin.

IT-taidoiltasi olet vahva Excelin käyttäjä ja muutenkin MS Office-ympäristö on tuttu. Asiakkuudet hoituvat pääasiassa puhelimitse ja sähköpostitse.
Suomen kielen lisäksi englanti sujuu sinulta vaivatta niin kirjallisesti kuin suullisestikin. Muu kielitaito on eduksi.



Mikäli kiinnostuit tehtävästä niin täytä hakemus kyseisen työpaikkailmoituksen kautta. Liitäthän mukaan myös hakemuksen ja ansioluettelon palkkatoiveineen. Lisätietoja tehtävästä antavat Marja Koikkalainen, puh. 044 777 5102, marja.koikkalainen@hpheimo.fi ja Ville Väkeväinen, puh. 044 777 5103, ville.vakevainen@hpheimo.fi

Henkilöstöpalvelu Heimo luo uudenlaista työnteon ja työn tarjoamisen kulttuuria. Ketterässä ja kokeneessa Heimossa työtä tehdään henkilökohtaisella otteella, rehdisti. Heimotyö-, Heimorekry- ja Heimopäällikkö-palvelut pitävät huolen siitä, että työt löytävät tekijänsä, tekijöillä riittää töitä ja työt tulevat tehdyksi.